keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lupauksia, lupauksia...

Olen saanut jo lokakuussa Jadeketulta ihanan tunnustuksen, jota kyllä hieman nolottaa tänne laittaa, kun blogini ei paljonkaan ole sisältöä kerännyt viimeisen puolen vuoden aikana. Päätin ottaa kuitenkin tunnustuksen vastaan ja kääntää sen lupaukseksi: tänä vuonna aion olla tunnustuksen arvoinen ja blogata vähintään kaksi kertaa kuukaudessa! :) (Yleensä uudenvuodenlupaukseni on, että en aio tänäkään vuonna tehdä lupauksia, joita en voi pitää.)


Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blogistille. 
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Siispä aivan aluksi haluaisin kiittää Jadekettua tunnustuksesta. :)

Tunnustus lähtee edelleen seuraaville kahdeksalle:
Elisa, Ihan pieniä unelmia, Päkäpään kotifarmi sekä kakkufarmi, Meidän maailma, Mimon ja Myyn menossa, Omppu-Pomppu. Poimikaahan kuva kotiin ja vastailkaa haasteeseen! :)

Sitten ne kahdeksan asiaa. Piti käydä lunttaamassa edellisestä tunnustuksestani, mitä olen jo kertonut, ettei tule toistoa. Mutta pistetääs vaikka tällaisia:

1. Liityin tänä talvena Marttoihin, kun huomasin paikallisjärjestön kokoontuvan omassa korttelissani.
2. Olen tällä haavaa koukussa Revontuli-huivin neulomiseen. Yksi on jo pingotusta vaille valmis ja kaksi kesken.
3. Tein toisenkin uudenvuoden lupauksen: aion inventoida lankavarastoni ja pitää tänä vuonna pienoista lankalaiharia. Haluaisin myös arkistoida koko lankavarastoni Ravelryyn.
4. Olen äitiyden myötä herkistynyt valtavasti. Itken milloin mistäkin asiasta. Luulin itkyherkkyyden liittyvän raskauden ja vauva-ajan hormonitoimintaan (raskaana ollessa itkin mm. paistaessani jauhelihaa) mutta huomaan toisinaan kyynelehtiväni jopa mainoskatkoilla.
5. Tykkään aivan valtavasti seurapeleistä; kuten Carcassonnesta, Monopolysta ja Aliaksesta.
6. Edelliseen liittyen: olen käynyt Carcassonnessa.
7. Herkuttelen mielelläni tummalla suklaalla ja punaviinillä.
8. Haluaisin asua Yhdysvalloissa, edes jonkin aikaa. Minua hiukan harmittaa, etten aikanaan uskaltautunut lähtemään vaihto-oppilaaksi.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kuvareportaasia menneeltä vuodelta (osa 1)

Olin näköjään ehtinyt jo kuvatakin muutamia viime vuoden tuotoksiani, jotka eivät vielä ole päässeet kuitenkaan blogiin asti. Tässäpä pari käsistäni päässyttä:

Hymypojan torkkupeitto Novita Nalle Marjaretki -langasta. Innostuin dominoneule-tekniikasta ja haukkasin isohkon palan kun aloin tehdä pikkuruisista ruuduista peittoa. Ruudun koko on n. 9x9cm ja valmiin peiton mitat 87x57cm. Hyvin pieni pienen pojan torkkupeitto siis, kävisi ehkä enemmänkin vauvalle, mutta tuolla se pyörii taaperon sängyssä lisälämmikkeenä. :)

Nallea tuohon meni parisataa grammaa ja tein muutaman lisäruudun Woolin jämistä. Viimeistely on luonnonvalkoista Novita Woolia.

Hymypojan tilkkupeitto

Dominoneule ja raidoittuva lanka tekevät hauskoja kuvioita.
Mieheni Hiitolan sukat valmistuivat myös. Lankana niissä on TeeTeen Pallas. Langanmenekkiä en tietenkään kirjannut ylös aikanaan, mutta valmiiden sukkien paino näyttää olevan rapiat 180g. :)
Hiitolan sukat.

Raitaa ja neulepintaa.

Sukka tekijänsä jalassa.
Hiitolan sukat oli oikein mukava projekti, koska yllätin itseni neulomalla 2,5mm puikoilla. Olen kärsimätön neuloja, joka haluaa heti valmista, mutta tällainen neulemalli, jossa on raitaa ja erikoista pintaneuletta edistyy kivasti, kun vielä pitää neuloa tämä yksi mallikerta ja jos vielä tuohon raitaan asti ja... :) Sukkien saajalle oli mieleistä myös se, että sukat ovat Karjalan väreissä.

Paluu blogikartalle

Työn määrä on yllättänyt Lentävän. Paluu töihin heinäkuussa oli todella tervettä vaihtelua kotielämään, mutta on todella ollut pois kaikenlaisesta mukavasta harrastamisesta, sosiaalisesta elämästä nyt puhumattakaan.

Nyt on kuitenkin taas uuden vuoden lupausten aika ja ensimmäisenä päätän taas elvyttää tämän blogini. :)

Vauhtia siihen olen päättänyt jälleen ottaa netin neulontayhteisöstä; toisin sanoen olen mukana jälleen kevään SNY-kierroksella! Toivotankin mukavaa kevättä ja paljon kivoja yllätyksiä kaikille SNY-kierroksella mukana olijoille! :)

Kevättä kohti!
Neulomuksia on valmistunut viime vuoden puolella jonkin verran enemmän kuin listaus antaa ymmärtää, yritän laitella kuvia tässä pikkuhiljaa.

Hymypoika kasvaa valtavaa vauhtia, pian hän on jo 1v 9kk! Puhe on kehittynyt valtavasti ja juttua tulee aivan taukoamatta. :)

Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan. Pidän teidätkin siitä ajan tasalla - toivottavasti joku käy täällä vielä kurkistelemassa, eivätkä kaikki luule Lentävän lentäneen muualle! :)